Ladies European Tour palaa Suomeen – Gant Ladies Open kesäkuussa Aura Golfissa

Gant Ladies Open järjestetään 18.-20.6.2021 Aura Golfissa, Turussa. Suomen Golfliitto toimii kilpailun vastaavana promoottorina, ja sopimus Ladies European Tourin kanssa varmistaa kisan järjestämisen ensi kesänä. Optiona on myös kaksi seuraavaa vuotta.

Kilpailun palkintopotti on 200 000 euroa, minkä lisäksi panoksia nostaa olympiarankingin tilanne. Suomen kisa on viimeinen LET-kilpailu ennen golfin olympiarankingin sulkeutumista kesäkuun lopussa.

“On ollut pitkäaikainen haave saada naisten pääkiertueen kilpailu taas Suomeen. Olemme erittäin onnellisia, että palaset loksahtivat nyt kohdalleen – suuri kiitos siitä kaikille yhteistyötahoille. Ensi kesä tulee olemaan mahtava näytönpaikka suomalaiselle kilpagolfille, ja Gant Ladies Open on kotimaisena kohokohtana merkittävä etappi kohti Tokion olympialaisia. Kovan luokan kansainvälinen tapahtuma tukee myös naisten asemaa ammattiurheilun perinteisesti miesvaltaisessa kentässä”, Golfliiton puheenjohtaja Hanna Hartikainen iloitsee.

Myös Ladies European Tourilla ollaan innoissaan paluusta Suomeen.

“Haluamme aina tarjota jäsenillemme jännittäviä pelimahdollisuuksia, ja on upeaa saada täysin uusi kilpailu kisakalenteriin. Suomalainen golf on hienossa nousussa, ja olen varma että Gant Ladies Open tarjoaa mielenkiintoisen kilpailun pelaajien lisäksi myös paikallisille faneille ja katsojille”, kertoo LET:in toimitusjohtaja Alexandra Armas.

Golfliitto on allekirjoittanut vuoden 2021 osalta järjestelysopimuksen Aura Golfin kanssa, jonka ansiosta naisten huippugolfia nähdään ensi vuonna idyllisessä Turun Ruissalossa. Suomen vanhimpiin golfkenttiin kuuluvalla Aura Golfilla on paljon kokemusta kansainvälisten ammattilais- ja amatöörikilpailujen järjestäjänä, viimeisimmin naisten EM-kilpailut vuonna 2013, European Challenge Tour -osakilpailu vuonna 2015 ja lyöntipelin SM-kilpailut 2018.

”Aura Golf on urheiluseura isolla u:lla. Seuran kasvatit ovat niittäneet mainetta niin amatööritasolla kuin kansainvälisillä ammattilaiskiertueilla. Pitkäjänteinen panostus kilpa- ja valmennuspuolella on Suomen mittakaavassa merkittävää, ja ensi kesän Gant Ladies Open on luontainen seuraava askel. Tärkeiden yhteistyökumppaniemme lisäksi haluan jo etukäteen kiittää jäsenistöämme, joka kokenein vapaaehtoisvoimin mahdollistaa kilpailun. Gant Ladies Open tulee olemaan seuralle hieno näytönpaikka” kertoo Aura Golfin puheenjohtaja Ahti Koskilahti.

Yleisöä seuraamassa Challenge Touria Aura Golfissa vuonna 2015. Kuva: Kai Kilappa

Yhteistyökumppanit mahdollistajina

Naisten pääkiertueen palaaminen Suomeen ei onnistuisi ilman sitoutuneita ja intohimoisia yhteistyökumppaneita. Kilpailun nimikkokumppanina toimii Gant, jolla on pitkä historia golfin arvokisojen tukijana ja kumppanina yhdessä Aura Golfin kanssa. Toinen merkittävä tukijataho on kiinteistöneuvos Heikki Vaiste perheineen omalla henkilökohtaisella panostuksellaan.

Tapahtuman talouden ja laadukkaan toteutuksen turvaamiseksi on kuitenkin vielä tehtävä huomattava määrä lisää varainhankintaa eri muodoissa sekä Golfliton että Aura Golfin toimesta.

Kun kyseessä on näinkin mittava kansainvälinen tapahtuma, suunnataan katseita myös erityisavustuksia myöntävän Opetus- ja kulttuuriministeriön suuntaan.

Paikallisesti suuri merkitys on myös Turun kaupungin tuella ja positiivisella suhtautumisella alueen urheiluelämää elävöittävään suurhankkeeseen.

”Toivotan golfarit lämpimästi tervetulleiksi Turkuun ja kauniiseen Ruissaloon. Naisten korkean tason golfkilpailu on upea lisä Turussa järjestettäviin merkittäviin urheilu- ja liikuntatapahtumiin, joille haluamme tarjota parhaan toimintaympäristön ja kumppanuuden myös kaupungin puolesta”, sanoo Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.

Golfliiton Juha Juvonen ja Aura Golfin toiminnanjohtaja Sami Pere tapasivat Ruissalossa marraskuussa kilpailuvalmistelujen merkeissä.

Turusta kohti Tokiota

Gant Ladies Open on näillä näkymin viimeinen kisa Ladies European Tourilla ennen golfin olympiarankingin sulkeutumista. Kisassa onkin loistava paikka vielä kiriä tai varmistaa oma paikkansa Tokion koneessa, mikä varmistaa tasokkaan osallistujalistan.

Golfliiton kilpaurheilupäällikkö Juha Juvonen pitää LET-kilpailua poikkeuksellisen merkittävänä ja tärkeänä satsauksena Suomi Golfissa. Kärkipelaajat ylittävät nykyisin uutiskynnyksen toistuvasti, ja kotikisa vahvistaa tunnettavuutta entisestään.

”Nousussa oleva laji saa uuden, rajoja rikkovan kärjen. Golfin harrastajille kotikisa tarjoaa virikkeitä ja junioreille esikuvia. Kumppanit ja sidosryhmät haluavat toimia menestyjien kanssa, ja golf tarjoaa juuri nyt loistavan mahdollisuuden myös siihen.”

”Kesä 2021 on golfkesä. Tokio-buumi on jo aistittavissa, ja urheilijat odottavat sinne pääsyä ja siellä menestymistä. Kun vielä saamme neuvoteltua tarkoituksenmukaiset TV- ja mediasopimukset, niin tarjolla tulee olemaan herkkua isolla tarjottimella Gant Ladies Openista lähtien”, Juvonen ennakoi.

Kilpailulla on toki merkitystä muillekin kuin tuleville olympiakisaajille. Golfliitto saa käyttöönsä 11 kutsukorttia, joiden myötä suomalaispelaajien määrä kisassa on noin 15. Lähtökohtaisesti Aura Golfissa nähdään varmasti myös Suomen huippuamatöörejä, joihin lukeutuvat kotikisaa innolla odottavat seuran omat kärkipelaajat.

Nähdäänkö Ruissalossa kesäkuussa suomalaisjuhlat? Aura Golfin kasvatti Elina Nummenpää juhli lyöntipelin SM-kultaa 18.griinillä vuonna 2018. Kuva: Juha Hakulinen

Kilpailu nostaa naisurheilua estradille

Ladies European Tour -kilpailulla on luonnollisesti merkitystä myös lajipromootion ja näkyvyyden kannalta. Kotikisoja on pelattu Suomessa seitsemän kertaa – mielenpainuvimpina vuosi 2008, kun Minea Blomqvist-Kakko vei voiton viimeisellä viheriöllä Ursula Wikströmistä. Nähtäisiinkö Aura Golfin viheriöillä jälleen sinivalkoinen taistelu voitosta?

Viimeisen parin vuoden aikana suomalaiset ovat menestyneet laajalla rintamalla ja napanneet huippusijoituksia sekä ammattilaisissa että amatööreissä. Kestomenestyjä Ursula Wikströmin rinnalle ovat esimerkiksi nousseet Sanna Nuutinen, Yhdysvalloissa pelaava Matilda Castrén sekä tulossa on liuta kovia amatöörejä. Kotikisan ansiosta sekä katsojilla että medialla on mahdollisuus tutustua eturivin pelaajiimme ja potentiaalisiin olympiamenestyjiin lähietäisyydeltä.

Kilpailun järjestämisen kipinänä toimii myös Golfliiton yhdenvertaisuus ja tasa-arvotyö. Huippugolfin yhteyteen tullaan järjestämään tyttögolfleirejä, joilla tulevaisuuden tähdet pääsevät tapaamaan esikuviaan.

Kilpailun faktat:

Gant Ladies Open

Ladies European Tourin osakilpailu
-Pelataan 18.-20.6.2021 Aura Golfissa, Turussa
-Pelimuoto 54 reiän lyöntipeli
-Kilpailuun pääsee mukaan 126 pelaajaa, joista arviolta 15 suomalaisia
-Palkintopotti 200 000 euroa
-Suomalaisista Ladies European Tourin pelioikeus kaudella 2021 on varmuudella ainakin Sanna Nuutisella, Ursula Wikströmillä, Noora Komulaisella ja Tiia Koivistolla sekä osittainen pelioikeus Elina Nummenpäällä ja Karina Kukkosella.

Tausta

Suomessa pelattiin LET-kilpailu seitsemän kertaa vuosina 2005-2011 Helsingin Golfklubilla Talissa. Nykyisin aktiivisesti pelaavista ammattilaisista ainoastaan Ursula Wikström on pelannut pääkiertuetta kotiyleisön edessä. Kotikisojen kohokohtana muistetaan vuosi 2008, kun Minea Blomqvist-Kakko voitti viimeisellä viheriöllä, ja Ursula oli toinen.