LET-kisan suorat lähetykset Ruudussa ja Ylellä

Golfin naisten Euroopan kiertuetta pelataan kesä-heinäkuun vaihteessa Siuntiossa Pickala Golf Clubilla 29.6.–1.7. Ladies Open by Pickala Rock Resort -kilpailu tuo maanosan parhaat pelaajat Suomeen kotimaisten golffanien eteen jo kolmatta vuotta peräkkäin, myös television kautta.

Kilpailuun on yleisöllä vapaa pääsy, ja tapahtumasta odotetaan hienoa golfjuhlaa sekä laajoja kannustusjoukkoja suomalaispelaajille. Nähtäisiinkö Park-kentän viheriöillä toissa vuoden kaltaiset sinivalkoiset voittojuhlat kotiyleisön edessä?

Ei kuitenkaan huolta, jos omat suunnitelmat eivät osu yksiin LET-kisan kanssa – suorat lähetykset välittävät kisatunnelman ja huippusuoritukset myös kotisohville, työpaikalle tai mökkirannan laiturin nokkaan. Golfliiton vastuulla oleva TV-sopimus on varmistunut, ja Ladies Open by Pickala Rock Resort -kilpailu tullaan televisioimaan kansainvälisellä signaalilla kahtena viimeisenä päivänä, perjantaina ja lauantaina.

Ruutu-palvelu esittää kisaa molempina päivinä kolme tuntia suomenkielisellä selostuksella Ruudun maksuttomalla puolella, joten kaikki voivat nauttia huippugolfista ja kannustaa suosikkejaan. Selostajana toimii Antti Ahokas. Ruutu näyttää kanavissaan myös koko Ladies European Tourin kauden, joten suomalaisten otteita kiertueella voi seurata lähes viikoittain.

”Suomalaiset ovat nosteessa kohti golfin kärkeä, ja yksi tärkeimmistä kauden tapahtumista on Ladies European Tourin Suomen osakilpailu. Ruutu on ylpeänä mukana tarjoamassa kotimaisen golfkauden kärkitapahtumaa faneille!”, Tuomas Saarela Nelonen medialta summaa.

Suomen kilpailun lauantain kolme tunnin lähetys ratkaisuhetkineen näkyvät jälleen suorana myös Ylellä, jossa selostajana on olympiagolfista tuttu Juha Valvio.

”Upeaa, että saamme tarjottua näin korkeatasoisen urheilutapahtuman mahtavia suorituksia kaikille suomalaisille televisioinnin avulla. Ruudun ja Ylen yhteistyö tuo kotimaan urheilukattaukseen ja lajimarkkinointiin merkittävää lisäarvoa”, kertoo Golfliiton myynti- ja markkinointipäällikkö Kimmo Rantamäki.

Rantamäki itse uskoo täysillä ”Kesän suurin golfjuhla” -kisasloganiin.

”Katsojille on varmasti luvassa upeaa taituruutta viheriöillä ja hienoa kuvaa keskellä Suomen kauneinta kesää. Jos ei pääse paikan päälle, kannattaa ehdottomasti katsoa!”

 

Televisiointi on kansainvälinen palapeli

Televisiotuotannon toteuttaa kansainvälinen yhtiö UCOM, joka on Ladies European Tourin virallinen tv-kumppani. Heitä käytettiin vuosi sitten Ahvenanmaan kisan yhteydessä, joten yhteistyö ammattilaisten kanssa on tuttua.

UCOMin tuotanto tapahtuu monikansallisesti eri maissa. Suomeen tulee noin 20 hengen tuotantotiimi, joka hoitaa kuvaamisen pääosin langattomilla kameroilla. Muutamia kiinteitä kameroita tullaan myös sijoittamaan kentälle kaapeloinnin avulla. Pickalasta kuvasignaali lähetetään Saksan Frankfurtiin sijaitsevana ohjaamoon, jossa kamerat ja kuvakulmat valitaan suoraan lähetykseen. Frankfurtissa hoidetaan myös päivittäisten koosteiden ja haastattelujen editointi. Englanninkielinen selostus ja ääniraidat taas tapahtuvat Lontoossa.

”UCOMin tapa tehdä mahdollistaa sen, että pienemmällä kamerakalustolla saadaan sekä parempi laatu että päästään lähelle pelaajia ja voidaan reagoida muutoksiin. Ketteryys säästää luontoa ja on kustannustehokas”, Rantamäki summaa.

Kansainvälinen tv-signaali tuo Suomen Ladies Open by Pickala Rock Resort -kilpailun tapahtumat ja maisemat erittäin suurelle yleisölle, potentiaalisesti noin 300 miljoonalle ihmisille ympäri maailmaa.

”Haluamme nostaa suomalaisia golfin huippuja kaikille nähtäväksi aina kun siihen on mahdollisuus. Uskon, että lähetys näyttää Suomen myös vetovoimaisena golfkohteena ympäri golfaavaa maailmaa”,  Rantamäki kertoo.

 

Kilpailun faktat:

Ladies Open by Pickala Rock Resort
Ladies European Tourin osakilpailu
-Pelataan 29.6.-1.7.2023
-Pelimuoto 54 reiän lyöntipeli
-Kilpailuun pääsee mukaan 126 pelaajaa
-Palkintopotti 300 000 euroa
-Suomalaisista Ladies European Touria pelaavat kaudella 2023 Sanna Nuutinen, Ursula Wikström, Tiia Koivisto, Noora Komulainen, Niina Liias, Linda Henriksson, Elina Nummenpää sekä Matilda Castren muutamia kilpailuja.
-Promoottori Golfliitto saa käyttöönsä 11 kutsukorttia

Tausta
Heinäkuussa 2021 Ladies European Tour palasi Suomeen 10 vuoden tauon jälkeen. Silloin Matilda Castren nappasi voiton runsaan kotiyleisön edessä Aura Golfissa Ursula Wikströmin ollessa toinen. Vuonna 2022 puolestaan kotikisa siirtyi Ahvenanmaalle Ålands Golfklubille, jossa voitto meni Ranskaan Anne-Charlotte Moralle ja parhaana suomalaisena oli Ursula Wikström 5. sijallaan.

Aiemmin Suomen osakilpailu pelattiin seitsemän kertaa Helsingin Golfklubilla Talissa vuosina 2005-2011. Myös vuonna 2008 nähtiin suomalaisvoittaja, kun Minea Blomqvist-Kakko ratkaisi voiton viimeisellä viheriöllä Ursula Wikströmin ollessa toinen.