Sanna Nuutinen pelasi juhannusviikonlopun päättäneenä sunnuntaina elämänsä sisääntulon. Ensin eagle par viitosella. Sitten hole in one eli albatrossi noin 230-metrisenä pelatulla par nelosella. Lopputuloksena 64 lyönnin kierros, joka oli Czech Ladies Openin päätöspäivän ja koko kilpailun alhaisin. Se riitti jaettuun kuudenteen sijaan.
Nuutinen on pelannut Ladies European Tourin kaudella 2021 nyt neljä runko-ohjelman kilpailua ja sijoittunut jokaisessa top kymppiin. Vain miesten ja naisten yhteisessä Scandinavian Mixed -kilpailussa sijoitus jäi kymmenennen huonommalle puolelle, mutta ei silloinkaan kauas. Kaiken lisäksi LET-rankingissa Nuutinen nappasi tuostakin kilpailusta kolmanneksi korkeimmat pisteet.
Vuoden sisään top 10 -sijoituksia on tullut yhteensä komeat yhdeksän, joukossa kolme kolmostilaa. Tällä vauhdilla paikka Euroopan Solheim Cupissa alkaa olla lähellä. Olympiapaikan Tokioon Nuutinen on jo aiemmin ehtinyt varmistaa. On ymmärrettävää, että Nuutinen on yksi niistä suomalaispelaajista, jonka ylle ollaan pukemassa ennakkosuosikin viittaa Gant Ladies Openin lähestyessä.
Ei kuitenkaan unohdeta muita kandidaatteja. Kokenut Ursula Wikström hivuttautui juhannuspäivänä jo kärjen tuntumaan, mutta vaihde ei pysynyt sisällä aivan loppuun asti. Jaettu 17. sija oli kuitenkin lupaavaa jatkoa aiemmin kaudella Italian Openista tulleelle komealle kakkossijalle. Kakkossijan Wikström nappasi myös Talissa kesällä 2008, jolloin Wikström ja Minea Blomqvist ylsivät unohtumattomaan kaksoisvoittoon. Wikström on myöhemminkin osoittanut pystyvänsä syttymään kotiyleisön kannustuksesta, ja yleisön tuki voi siivittää muitakin suomalaisia lentoon. Tervetuloa mukaan tunnelmaan!
Kuva: Tristan Jones/Ladies European Tour