Suomalaiset odottavat kovatasoista golfjuhlaa LET-kotikilpailusta

Torstaina käynnistyvästä Ladies Open by Pickala Rock Resort -kilpailusta on tulossa kovatasoinen birdie-juhla, jos suomalaispelaajia on uskominen. Ladies European Tourin rankingissa korkeimmalla oleva suomalainen Noora Komulainen ei arkaile sanoa omaa ennustettaan kolmepäiväisen kilpailun voittotuloksesta.

”Mennään aika isosti alle parin. 15 alle [parin], jos keli tällaisena pysyy”, Komulainen täräyttää rohkean luvun pöytään.

Komulaisen ohella suomalaisista Tiia Koivisto ja Ursula Wikström ovat vahvoja nimiä kisan kotimaisista ennakkosuosikeista. Viimeisimpänä suomalaisena LET:llä voittoon pystynyt Koivisto näkee Pickalan Park-kentällä pelattavan kilpailun suosivan hyviä draivaajia.

”Siitä kyllä hyötyy, jos lyö pitkälle. Ei tarvitse välttämättä niin suoraakaan lyödä”, Koivisto luonnehtii kenttää, jossa väylissä on sopivasti leveyttä, eivätkä raffit rankaise liikaa vinoon menneen lyönnin jälkeen.

Suomessa pelatuissa LET-kilpailuissa aina upeasti esiintyneen Wikströmin kilpailuviikko poikkeaa monella tapaa normaalista työviikosta kiertueella. Kotonaan tällä viikolla asuva Wikström nauraakin, että hän olisi voinut ihan yhtä hyvin mennä kilpailun ajaksi hotelliin, jotta normaali kisarutiini säilyisi, mutta hän jätti sen vaihtoehdon käyttämättä.

”Äsken poika laittoi viestiä, että kerkeänkö hakemaan hänet treeneistä. Eli se arki pyörii samaan aikaan siellä koko ajan mukana. Tavallaan se on ihan kivakin tehdä asiat eri tavalla”, viime vuonna Ahvenanmaalla pelatussa Suomen LET-kisassa viidenneksi sijoittunut Wikström toteaa.

Suomalaisten ohella kisassa on mukana kovia ulkomaalaispelaajia monesta eri maasta. Intialainen Diksha Dagar, joka pelaa kaksi ensimmäistä kierrosta Wikströmin kanssa, voitti viime viikolla Tšekissä pelatun LET-kilpailun. Voitto ei ollut yksittäinen onnenkantamoinen, vaan hän on ollut viidessä edellisessä kilpailussaan neljästi kärkikymmenikössä. Pickalassa mukana olevista pelaajista Dagar on korkeimmalle rankattu pelaaja LET:n rankingissa (5:s).

Toinen huippumielenkiintoinen nimi on saksalainen teinitähti Chiara Noja. Vasta 17-vuotias Noja on ehtinyt lyhyellä urallaan jo voittaa kertaalleen LET:llä, ja hän on tehnyt myös ensiesiintymisensä Yhdysvaltojen LPGA Tourilla.

LET:n draivitilastoa huimalla 267 metrin keskiarvolla johtava Chiara Noja on Pickalan kisan mielenkiintoisimpia ulkomaalaisnimiä. Kuva: Juha Hakulinen

Ensimmäistä kertaa Suomessa oleva Noja ei ole ehtinyt juuri nähtävyyksiä alkuviikosta vilkuilla, vaan keskittyminen on ollut täysin tulevassa kilpailussa. Park-kentän luonteesta hän on päässyt harjoituskierrosten aikana hyvin selville.

”Kentällä on paljon erilaisia väyliä, esimerkiksi 17 ja 18 ovat erilaisia väyliä, miltä ne aluksi näyttävät. Ja muutenkin etu- ja takaysi eroavat hieman toisistaan”, LET:n rankingissa seitsemäntenä ennen Suomen-kilpailua oleva Noja sanoo.

”Katsotaan, miten sään kanssa käy. Jos tuuli yltyy, niin sillä tulee olemaan iso vaikutus tulostasoon.”

Kilpailun järjestäjänä toimivan Pickala Golfin toimitusjohtaja Janne Pelkonen näkee tulevan kisaviikon järjestäjän kannalta tärkeänä tapahtumana. Pickala haluaa olla kehittämässä suomalaista kilpagolfia eteenpäin, ja nimenomaan Ladies European Tour -kilpailun järjestäminen sopii Pickalan ajatusmaailmaan.

”Meillä on 250 vapaaehtoista järjestämässä tätä kisaa. Pääosa heistä on tästä omasta golfyhteisöstä, ja myös Siuntion kunnan urheiluseuroja on mukana. Ja mikä hienointa, niin muualtakin Suomesta on tullut muutamia vapaaehtoisia.”

Kisan aattona Pelkosella on terveiset kaikille golfkilpailusta kiinnostuneille.

”Tänne golfkesän suurimpaan juhlaan on vapaa pääsy.”

Autolla paikalle saapuville on maksuton yleisöparkki, josta on shuttle-kuljetus kentälle. Maksulliset bussikyydit kisapaikalle lähtevät Espoon Matinkylästä Hotel Mattsista ja Kirkkonummen juna-asemalta.

Jos Pickalaan ei ole tulossa paikalle, voi huippugolfin pariin virittäytyä television kautta. Ruutu-palvelu näyttää kisan perjantaina ja lauantaina, Yleltä lähetystä voi seurata lauantaina. Lähetysajat ovat perjantaina kello 12–15 ja lauantaina kello 13–16.

Lähtöajat