Toukokuussa voittanut Tiia Koivisto ennakolta vahvin suomalaislenkki Åland 100 Ladies Open by Ålandsbanken -kilpailussa
Ladies European Tour rantautuu Suomeen viikon päästä, kun maanosan parhaat pelaajat ottavat toisistaan mittaa Ahvenanmaalla Ålands Golf Clubin Slottsbanan-kentällä 1.-3.9. Kilpailun palkintopotti on 250 000 euroa.
Kilpailun promoottorina toimivan Suomen Golfliiton kutsukorttien myötä suomalaisten määrä viheriöillä on kaikkiaan 18 pelaajaa.
Vahvimman ennakkosuosikin viittaa kotimaisista nimistä kantaa Tiia Koivisto, joka nappasi toukokuussa avausvoittonsa naisten pääkiertueella. Hän on LET-rankingissa 11.sijalla, ja uhkuu varmasti itseluottamusta kotiyleisön edessä. Koivisto on sanonut tavoittelevansa Ahvenanmaalla toista voittoa tänä vuonna.
Suomalaiset ovat päässet nostamaan voittopokaalia kauden aikana myös kiertueen joukkuekilpailuissa – viimeisimmin Noora Komulainen edellisviikolla Espanjassa ja Krista Bakker aiemmin keväällä jo toista kertaa.
Konkariosastoon kuuluva, 19.kauttaan pääkiertueella pelaava, Ursula Wikström on pokannut Suomen osakilpailuista kasan hopeasijoja – viimeksi vuosi sitten. Josko tänä vuonna jahti kruunattaisiin täyspotilla?
Ladies European Tourin pelioikeuksien perusteella vakiokaluston täydentävät lisäksi Emilia Tukiainen, Emily Penttilä, Karina Kukkonen, Linda Osala, Niina Liias sekä Elina Nummenpää.
Kutsukortit menivät haastajakiertuetta pelaavalle Kerttu Hiltuselle sekä Team Finland- amatööreille Henni Mustoselle, Tia Teinikedolle, Ella Mäki-Tanilalle, Emilia Väistölle ja Katri Bakkerille. Ålands Golfklubin kutsut on nimetty paikallistähdille Emma Lindmanille ja Anna-Karin Salmenille, joka on pelasi ammattilaisena Ladies European Tourilla vuonna 2009.
Suomen ykköspelaajat Sanna Nuutinen ja voittoa viime vuonna kotiyleisön edessä juhlinut Matilda Castren keskittyvät Yhdysvalloissa LPGA-kiertueeseen, eivätkä valitettavasti pelaa Suomen osakilpailua.
Ajantasainen osallistujalista kokonaisuudessaan LET-sivuilla.