Heinäkuun puolivälissä pelattavasta Gant Ladies Openista on tulossa yksi Aura Golfin historian ja koko tähänastisen kotimaisen golfurheilun tähtihetkistä. Ladies European Tour, naisten eurooppalainen pääkiertue, palaa Suomeen kymmenen vuoden tauon jälkeen.
Kilpailun onnistunut läpivieminen vaatii Suomen Golfliitolta promoottorina ja Aura Golfilta järjestävänä organisaationa mittavia ponnistuksia. Taloudellisen palapelin onnistunut rakentaminen on yksi suurimmista haasteista, sillä pääkiertuetason kilpailun budjetti on paljon suurempi kuin satoihin tuhansiin euroihin nouseva palkintosumma. Tarvitaan suuri joukko suurempia ja pienempiä kumppaneita, kilpailun mahdollistajia. Kumppaneiden merkitys korostuu, kun kuluja ei edes osittain päästä kattamaan lipputuloilla.
Kilpailun nimikkokumppanilla Gantilla ja merkkiä maahantuovalla Pro Fashion Oy:llä on pitkä ja kunnioitettava historia golfin arvokisojen tukijana ja Aura Golfin luottokumppanina. Toinen merkittävä tukijataho on kiinteistöneuvos Heikki Vaiste perheineen omalla henkilökohtaisella panostuksellaan.
”Olemme mukana nimenomaan mahdollistajana, varmistamassa sitä, että Aura Golfille tärkeä tapahtuma saadaan aikaiseksi”, seuraa vuosituhanteen vaihteessa uuteen aikaan luotsaamassa ollut Vaiste, nykyinen kunnianpuheenjohtaja, muotoilee.
”Aura Golfilla on seurana ja yhteisönä perinteitä, joita tulee vaalia, tunnettuutta myöten.”
”Joka ainoan seuran tulisi aika ajoin järjestää merkittäviä kilpailuja. Järjestelyt pakottavat aina panostuksiin, joiden ansiosta kenttä ja muut olosuhteet tulevat kuntoon. Se tekee yhteisölle hyvää.”
Toinen tärkeä tulokulma kytkeytyy nuorisoon lajin tulevina harrastajina ja mahdollisina kilpakenttien menestyjinä.
”Kaksi seuran omaa nuorta kilpapelaajaa saa villillä kortilla mahdollisuuden päästä mukaan kilpailun tunnelmaan. Se on heille kauden kohokohta”, Vaiste iloitsee. ”Ja mikä tärkeintä, nuoret esikuvat rohkaisevat parhaassa tapauksessa muitakin nuoria kadulta lajin pariin.”
Julkinen sektori mukana tukemassa
Paikallisesti suuri merkitys on myös Turun kaupungin tuella ja positiivisella suhtautumisella alueen urheiluelämää elävöittävään suurhankkeeseen.
”Turku on sporttikaupunki”, tapahtumajohtaja Antti Kirkkola luonnehtii.
”Haluamme edistää urheilua ja liikuntaa mahdollisimman laaja-alaisesti. Golf on loistava laji kaiken ikäisille. Siksikin on selvää, että olemme tapahtumaa tukemassa ja samalla levittämässä tietoisuutta harrastusmahdollisuuksista myönteisistä terveysvaikutuksista tunnetun lajin parissa.”
Kirkkolan mukaan on tärkeää saada Turkuun Gant Ladies Openin kaltaisia kansainvälisiä laaja-alaista näkyvyyttä tarjoavia huipputatapahtumia. Pitkään jatkunut yhteistyö Aura Golfin kanssa on samalla toimiva tapa pitää esillä Ruissaloa, joka on yksi tärkeä palanen Turku-brändin rakentamisessa.
”Luonnollisesti annamme monialaisesti tukea myös suurtapahtuman käytännön järjestelyihin ja esimerkiksi kilpailun huomioarvon kasvattamiseen.”
Myös opetus- ja kulttuuriministeriö haluaa olla mukana tukemassa pääkiertuetason kilpailua ja on myöntänyt tapahtumalle 70 000 euron avustuksen. Kansainvälinen huipputapahtuma tuo Suomelle näkyvyyttä ja on parhaimmillaan merkittävä maabrändiä vahvistava vetovoimatekijä. Lisäksi tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat tärkeitä yhteiskunnallisia elementtejä tapahtumakokonaisuudessa.
Pienempienkin kumppanien merkitys riittävän tulorahoituksen varmistamisessa on suuri. Siksi kilpailun aattona järjestettävä Pro-Am-tapahtuma voi hyvinkin olla kilpailuviikon tärkein päivä. Se tarjoaa mahdollisuuden verkostoitumiseen, suhdetoimintaan ja yhteisten elämysten jakamiseen useille sellaisille yrittäjätahoille, joille suomalaisen golfin hyvinvointi on sydämenasia.
”Olemme kiitollisia kaikista Golfliiton yhteistyökumppaneista, jotka mahdollistavat omalta osaltaan LETin kaltaisten korkean tason kilpailutapahtumien saamisen Suomeen, vakuuttaa Golfliiton myynti- ja markkinointipäällikkö, Kimmo Rantamäki.