Jos pankki on vanhempi kuin koko Ahvenanmaan itsehallintoalue, sen on pakko olla tärkeä peluri Ahvenanmaan kokoisella alueella. Sitä Åland 100 Ladies Openin pääyhteistyökumppani Ålandsbanken totisesti onkin.
Ahvenanmaan noin 30 000 asukkaasta melko tarkkaan puolet on Ålandsbankenin asiakkaita. Vuonna 1919 perustettu Ålandsbanken toimii myös Manner-Suomessa sekä Ruotsin puolella, mutta Ahvenanmaalta pankin tarina sai 103 vuotta sitten alkunsa.
Kun Ålandsbankenille tarjottiin mahdollisuutta lähteä Suomen Ladies European Tour -kilpailun nimisponsoriksi, he innostuivat nopeasti asiasta. Vuodesta 2008 asti Ålandsbankenin toimitusjohtajana toiminut Peter Wiklöf sanoo, että pankilla on halu olla mukana viemässä Ahvenanmaata eteenpäin.
”Oli aika helppoa lähteä tähän mukaan. Koemme, että meillä on tärkeä rooli Ahvenanmaalla, ja haluamme olla mukana täällä tapahtuvissa asioissa. Sponsoroimme eri tapahtumia myös Manner-Suomen puolella ja Ruotsissa, mutta emme läheskään niin paljon kuin täällä omalla saarellamme, missä me voimme vaikuttaa asioihin enemmän”, Wiklöf sanoo.
Turnauksen kansainvälinen näkyvyys on Ålandsbankenin kannalta avainasemassa, sillä pankin liiketoiminnan kasvattaminen ja asiakasmäärien lisääminen on haaste Ahvenanmaan kokoisella saarella. Kilpailijoilta saattaa tulla muutamia asiakkaita, mutta saman verran lähtee myös toiseen suuntaan. Wiklöf myös naurahtaa, että ahvenanmaalaiset ovat laiskoja lisääntymään.
”Meidän tarvitsee tehdä Ahvenanmaasta isompi. Ahvenanmaalle muuttaa koko ajan ihmisiä mantereen puolelta ja Ruotsista, mutta myös muualta Euroopasta. Nyt täällä on 30 000 asukasta, mutta se luku voisi jonain päivänä olla 50 000. Saaren infrastruktuuri kyllä kestää sen”, Wiklöf laskeskelee.
”Jotta saamme tuon toteutumaan, meidän pitää esitellä Ahvenanmaata ihmisille. Sen takia haluamme olla mukana tukemassa tätä kilpailua.”
Ahvenanmaan pienuus ja lyhyet välimatkat ovat mantereelta tuleville ihmisille hämmästys. Joka paikkaan on lyhyt matka. Wiklöf sanookin, että Ahvenanmaalla puhutaan saariajasta.
”Täällä on 15 minuuttia joka paikkaan. Lentokentälle, töihin ja golfkentälle ehdit 15 minuutissa”, toimitusjohtaja luettelee.
Wiklöf matkustaa sekä työnsä puolesta että vapaa-ajalla. Silti koti on aina koti, eikä sen voittanutta ole. Mitä enemmän matkustan, sitä enemmän rakastan tätä paikkaa, Wiklöf on huomannut.
”Jos rakastat luontoa, rakastat Ahvenanmaata. Ja golfkenttä on kuin Ahvenanmaa pähkinänkuoressa, siellä luonto on erityisen upeaa”, innokkaaksi kympin tasoituksen golfariksi tunnustautuva Wiklöf kertoo.
Wiklöfin odotukset turnausta kohtaan ovat korkealla. Hän ei ole aiemmin nähnyt LET-tason kilpailua paikan päältä, joten sekin on hänelle henkilökohtaisesti uusi elämys. Suomalaispelaajien hyvät otteet kilpagolfviheriöillä ovat tulleet hyvään saumaan turnausta ajatellen.
”Aiemmin tuloslistan kärkipäässä näkyi vain ruotsalaisia, mutta suomalaiset ovat alkaneet pärjätä entistä paremmin niin naisten kuin miestenkin puolella. Se on hienoa.”
Lopuksi Wiklöf toteaa, että Ålandsbanken, Åland 100 Ladies Open ja Ålands Golfklubb muodostavat toimivan kolmion, jonka kautta saadaan tuotua esille Ahvenanmaan parhaita puolia.
”Siitä näkökulmasta odotan turnausta innolla.”