Ennakkosuosikin viitta kenraaliharjoituksessa Thitikulin harteille

Thaimaan 18-vuotias Atthaya Thitikul nosti itsensä Lontoossa pelatussa Ladies European Tourin miljoonan dollarin osakilpailussa lopullisesti Gant Ladies Openin suurimpien ennakkosuosikkien joukkoon.

Voitto karkasi lopulta uusinnassa Aura Golfin kautta olympialaisiin suuntaavalle ja uransa viidenteen pääkiertuevoittoon yltäneelle Norjan kokeneelle Marianne Skarpnordille. Thitikul on kuitenkin pelannut viimeiset kaksi kuukautta niin vakuuttavaa golfia, että muut ovat lähdössä kilpailuun enemmän tai vähemmän haastajina.

Toukokuussa tuli jo kakkostila Thaimaassa pelatussa LPGA Tourin osakilpailussa ja kaksi viikkoa sitten voitto Ladies European Tourin Tsekin osakilpailussa. Lauantainen kakkostila nosti Thitikulin jo kiertueen ranking-ykköseksi ohi kakkoseksi pudonneen Sanna Nuutisen.

Thitikul kiertää kilpailuja Espoosta käsin ja tuntee suomalaiset olosuhteet. Nuori lupaus pelasi pelotonta golfia jo 14-vuotiaana voittaessaan amatöörinä ensimmäisen Ladies European Tourin osakilpailunsa. Kukaan muu ei ole yltänyt pääkiertueilla yhtä nuorena voittoon. Toinen voitto tuli kaudella 2019.

Myös viime kaudella Ladies European Tourilla voittanut ja kesäkuisessa Scandinavian Mixed -kilpailussa parhaana naispelaajana kolmanneksi sijoittunut Alice Hewson saapuu Suomeen hyvässä tuloskunnossa. Hewson pelasi tällä viikolla Lontoossa kotikentällään ja sijoittui jaetulle kuudennelle tilalle.

Mielenkiintoisiin seurattaviin lukeutuu Ruissalossa myös kiertueella jo kaudella 2019 voittoon yltänyt Intian 20-vuotias Diksha Dagar, joka kuuluu maansa suurimpiin golflupauksiin. Vasemmalta lyövä Dagar sijoittui kesäkuussa Tsekin osakilpailussa neljänneksi ja oli Lontoossa mukana nostamassa omaa tiimiään joukkuekilpailun voittoon. Henkilökohtaisissa tuloksissa Dagar jakoi 12. sijaa.

Sanna Nuutinen ja haastajakiertue LET Access Seriesin (LETAS) rankingin viime kaudella nimiinsä vienyt Tiia Koivisto jakoivat parhaina suomalaisina 24. sijaa. Molemmat pelasivat Nuutisen kipparoimassa joukkueessa, joka sijoittui joukkuekilpailussa komeasti kolmanneksi. Nuutinen jatkoi vahvaa tekemistään, ja Koivistoltakin voidaan odottaa Aura Golfissa tasapainoista esitystä.

42. sijaa jakanut Karina Kukkonen aloitti kilpailun vahvasti, mutta hyvä vire ei kantanut enää päätöskierrokselle asti. Kokonaisuutena kuitenkin kauden vahvin suoritus, josta on hyvä jatkaa Aura Golfissa.

Matilda Castren on Yhdysvalloissa Marathon LPGA Classicissa jälleen komeasti top kympissä kärjen tuntumassa kolmannen kierroksen ollessa kesken. Suomeen saapuu maanantaina pelinsä vankoille raiteille saanut maamme ykköspelaaja, jonka otteita kannattaa tulla seuraamaan kauempaakin.

Kuva © Tristan Jones/LET