Suomalainen golfyleisö voi jo kaivaa aamukamman esiin, sillä tänään on tasan 100 päivää golfkesän suurimpaan juhlaan. Ladies Open by Pickala Rock Resort -kilpailu pelataan Siuntion Pickala Golfissa 29.6-1.7. Golfin ystävät pääsevät jälleen seuraamaan huippugolfia ja suosikkipelaajiaan lähietäisyydeltä, kun Ladies European Tourin osakilpailu pelataan Suomessa kolmatta vuotta peräkkäin. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Kilpailun promoottori Golfliitto näkee tapahtumassa paljon vetovoimaa niin pelaajien kuin yleisönkin puolesta. Urheilullisesta näkökulmasta kiinnostavaa on noussut palkintopotti sekä se, että jaossa on ranking-pisteitä syyskuun Solheim Cupiin, mikä houkuttelee varmasti paikalla kiertueen kärkipelaajia. Mukana on 126 pelaajaa, joista villien korttien ansiosta suomalaisia arviolta 12-15. Mahdollisuus pääkiertueella pelaamiseen tarjoutuu näin ollen myös tuleville tähdille.
Suomalaiset kisatauolta uuteen nousuun
Golfin Ladies European Tourin kausi jäi viime viikolla lähes kahden kuukauden kilpailutauolle, kun huhtikuun Aasian kisat siirtyivät syksylle. Hengähdyksen jälkeen pelaajat hakevat uutta vauhtia toukokuulla jatkuvaan kauteen, josta on enää kuukausi Suomen kotikisaan.
Kuusi suomalaista on aloittanut LET-kautensa ja suorituksissa on ollut vielä alkukankeutta, ainoaksi top10-sijoitukseksi on jäänyt Noora Komulaisen 5. sija kauden avauskisassa Keniassa. Hän on kiertueen rankingissa parhaana suomalaisena 35:s. Komulainen odottaa innolla lisää kisoja, jotta varmuus kasvaisi ja toisi yhä enemmän ehjiä suorituksia.
”Kisatauolla toiveissa on tehokas treenijakso. Lisäksi perheen kanssa ajanviettoa, joka tuo hyvää vastapainoa kiertue-elämään.”
Tähän astisia valopilkkuja ovat olleet myös Ursula Wikströmin kaksi top15-sijaa. Wikströmillä käynnissä jo ennätyksellinen 20. kausi pääkiertueella.
Viime vuonna kiertuerankingin 11. yltänyt Tiia Koivisto oli viime viikonloppuna Singaporessa joukkuekisassa 3.sijalla, mutta henkilökohtaisessa kisassa kohtalona oli jälleen karsiutuminen. LET-kiertueen seuraava etappi on toukokuussa Ranskassa, josta on enää kuukausi Suomen kotikisaan. Ranskan kilpailussa, Jabra Ladies Openissa, Koivisto puolustaa voittoa viime vuodelta. Kisatauon osalta Koiviston tarkat suunnitelmat ovat vielä auki, pääprioriteettina saada kroppa kuntoon.
Toukokuun kisoista eteenpäin myös rajoitetulla kategorialla pelaavat Linda Osala ja Elina Nummenpää pääsevät aloittamaan kautensa. Ennen uutta starttia osa suomalaisista saattaa hakea kisatuntumaa myös LETAS-haastajakiertueelta tai Yhdysvalloista LPGA-kiertueelta. Osa LET-naisista kertoo kuulumisiaan myös Golfmessuilla Suomi Golf -lavalla kuun vaihteessa.
Kisajärjestelyissä vauhti kiihtyy
Kevät on edennyt Suomessa vielä säästöliekillä ja sitä on autettu kolaamalla viheriöitä ja väyliä. Viime vuoden kaltaista täystyrmäystä nurmipinnoille ei onneksi ole luvassa, vaikkei talven sahaavat lämpötilat ovatkin vaatineet erityishuomioita myös Pickalassa. Pickala Golfin toimitusjohtaja Janne Pelkonen on varma, että Park-kenttä on erinomaisessa kunnossa kisojen koittaessa ja vastaa pääkiertueen odotuksia.
”Heti kilpailun varmistuttua viime syksynä teimme Parkille suunnitelman kentän parannustoimista, joilla varmistetaan kentän huippukunto kisatapahtumassa. Ammattitaitoinen tiimimme hoitaa loput”, Pelkonen kertoo.
Pickala Golfilla on merkittävä rooli kilpailun järjestämisessä, ja se on vastuussa esimerkiksi keskeisistä pelaajapalveluista. Vastuuta jakavat Pelkosen ja projektivastaava Outi Kuntun lisäksi tiivis tiimi sekä huimat 190 ilmoittautunutta vapaaehtoista. Golfin yhteisöllisyyttä kuvaa hyvin, että vapaaehtoisia on lähtenyt mukaan ympäri Suomea. Rooleja on lukuisia tulospalvelusta caddieen ja yleisönohjauksesta kameraryhmän kuljettajaksi.
”Vapaaehtoisten määrä on upea, ja jokaista tarvitaan tämän luokan kilpailun läpiviemisessä tavoitellulla laatutasolla. Pickalalle kilpailun järjestäminen on kunnia-asia, ja siitä osoituksena on vahva oman yhteisön, Siuntion kunnan sekä paikallisten yritysten ja Pickalan kumppanien tuki tapahtumalle.”
Lumen sulamista odotellessa muutkin kisajärjestelyt rullaavat hyvää vauhtia. Promoottori ja Golfliiton kilpaurheilupäällikkö Juha Juvonen avasi järjestelyjä liiton näkökulmasta ja kehui tiivistä yhteistyötä kaikkien osapuolien kanssa. Myös TV-sopimus on varmistunut, ja Ladies Open by Pickala Rock Resort -kilpailu tullaan televisioimaan kansainvälisellä signaalilla kahtena viimeisenä päivänä, perjantaina ja lauantaina.
”Olemme parin vuoden aikana hioneet prosessia niin aikataulujen kuin vastuidenkin osalta, ja kaikkiaan näyttää erittäin hyvältä. Varsinainen ´rysäys´ järjestelyissä alkaa kentän auetessa”, Juvonen kertoo.
Park-kentän lopullinen kisaviritys lyödään lukkoon huhtikuun lopulla, kun kiertuepäällikkö Davide Lantos saapuu vierailulle. Myöhemmin vieraaksi saapuvat myös TV-tuotantoryhmän edustajat tutustumaan kisa-areenaan.
”Meillä on ehdottomasti pääkiertueen arvoinen kisapaikka ja uskon, että saamme kaikin puolin tasokkaan kilpailun järjestettyä sekä pelaajille että katsojille”
Uutena nostona Golfliitto teettää LET-kilpailusta ensimmäistä kertaa hiilijalanjälkilaskennan. Tavoitteena on luonnollisesti pienentää hiilijalanjälkeä ja ottaa se huomioon jo ennakkoon mahdollisimman hyvin. Aiheeseen kartoitetaan parhaillaan kumppania.
Pelaajat odottavat runsasta kotiyleisöä
Kotikisan merkitys katsojalle on luonnollisesti päästä lähelle huippupelaajia sekä muutenkin nauttia kutkuttavasta kisatunnelmasta ja kesästä. Suomalaispelaajien toiveet eivät tästä juurikaan eroa, sillä kotikisassa parasta on yleisön tuki ja kannustus, joka tuo ison kisan tuntua. Pelaajien yhteinen toive onkin, että yleisö löytäisi Pickala Golfiin. Toivottavasti kotiyleisö kirittää suomalaiset loistosuorituksiin!
Kilpailun sijainti pääkaupunkiseudulla avaa erinomaiset näkymät huikealle yleisötapahtumalle, ja sen mahdollistamiseksi tehdään kovasti töitä. Katsojille paikalle tuloon olennaisesti liittyvä parkkitila kentällä on kortilla kisaviikolla, mutta omalla autolla saapuvia palvelevat ilmaiset shuttlet läheisiltä paikoitusalueilta Pickala Golfiin.
Kilpailuun järjestetään kilpailupäivinä myös yleisökuljetuksia sekä Hotel Mattsista Matinkylän metroaseman vierestä että Kirkkonummen juna-asemalta. Kuljetusten aikatauluista ja etukäteisvaraamisesta sekä maksuista ilmoitetaan lähempänä.
Kenttäalueella yleisö voi liikkua koko Park-kentällä opasteiden mukaisesti. Ympäri kenttää on myös useita tulosnäyttöjä, joista voi seurata kilpailua ja tuloksia. Yleisöä palvelevat lukuisat eri ruokapaikat ja kioskit sekä Lähituottajatori, joten tarjontaa riittää.
”Koko organisaation puolesta voin luvata viihdyttävää, energisoivaa ja hauskaa kesän suurinta golfjuhlaa. Odotamme innolla kesäkuuta, jolloin voimme toivottaa kaikki tervetulleeksi nauttimaan huippugolfista rennossa Pickalalaisessa hengessä”, Pickalan toimitusjohtaja Janne Pelkonen lupaa.
Junioreille Golfliitto järjestää omaa ohjelmaa – luvassa on sekä fanitusta finaalipäivänä että treeniä huippuolosuhteissa sunnuntaina 2.7. LUE LISÄÄ.
#LETsRockPickala
Kilpailun faktat:
Ladies Open by Pickala Rock Resort, ladiesopenpickala.fi
–Ladies European Tourin osakilpailu
-Pelataan 29.6.-1.7.2023 Pickala Golfin Park-kentällä
-Pelimuoto 54 reiän lyöntipeli
-Kilpailuun pääsee mukaan 126 pelaajaa
-Palkintopotti 300 000 euroa
-Suomalaisista Ladies European Touria pelaavat kaudella 2023 Sanna Nuutinen, Ursula Wikström, Tiia Koivisto, Noora Komulainen, Niina Liias, Linda Henriksson, Elina Nummenpää sekä Matilda Castren muutamia kilpailuja.
-Promoottori Golfliitto saa käyttöönsä 11 kutsukorttia
Tausta
Heinäkuussa 2021 Ladies European Tour palasi Suomeen 10 vuoden tauon jälkeen. Silloin Matilda Castren nappasi voiton runsaan kotiyleisön edessä Aura Golfissa Ursula Wikströmin ollessa toinen. Vuonna 2022 puolestaan kotikisa siirtyi Ahvenanmaalle Ålands Golfklubille, jossa voitto meni Ranskaan Anne-Charlotte Moralle ja parhaana suomalaisena oli Ursula Wikström 5. sijallaan.
Aiemmin Suomen osakilpailu pelattiin seitsemän kertaa Helsingin Golfklubilla Talissa vuosina 2005-2011. Myös vuonna 2008 nähtiin suomalaisvoittaja, kun Minea Blomqvist-Kakko ratkaisi voiton viimeisellä viheriöllä Ursula Wikströmin ollessa toinen.