LET-kotikisa alkaa muotoutua – Åland 100 Ladies Open by Ålandsbanken kruunaa golfkauden syyskuussa

Kilpailun palkintopottia on korotettu 250 000 euroon

Vaikka tammikuuta vasta eletään, kannattaa kilpagolfin ystävien merkitä syyskuun alku kalenteriinsa isolla. Golfin Ladies European Tourin Suomen osakilpailu pelataan 1.-3.9. Ålands Golfklubilla, Kastelholmassa Ahvenanmaalla. Kilpailun nimeksi on varmistunut Åland 100 Ladies Open by Ålandsbanken, ja palkintopottia on nostettu 250 000 euroon.

Kilpailun promoottorina toimii Suomen Golfliitto, mutta järjestäminen ja siihen liittyvä varainhankinta on iso yhteinen ponnistus Ålands Golfklubbin kanssa. Kuten kisan nimikin kertoo, on paikallisten yritysten tuella erittäin merkittävä rooli. Sekä Ahvenanmaan maakuntahallinto että Ålandsbanken nimikkokumppanina ovat mukana suurimpina yhteistyötahoina. Matkailun näkökulmasta kansainvälisen urheilun suurtapahtuman nähdään elävöittävän houkuttelevaa matkailukohdetta entisestään.

”Mahdollisuus tarjota suosittua Slottsbanania korkeimman tason kansainväliseen kilpailuun on meille erittäin ilahduttavaa – saamme jakaa ulkomaailmalle Ahvenanmaan ja upean kenttämme. Tapahtuma on tärkeä laatusinetti toiminnallemme ja teemme kaikkemme järjestääksemme maailmanluokan tapahtuman, jossa sekä pelaajat, katsojat että yhteistyökumppanit tuntevat olevansa tärkeitä”, sanoo Ålands Golfklubbin toimitusjohtaja Björn Wennström.

Ålandsbankenin nimikkokumppanuus vahvistaa paikallisten yritysten vahvaa tukea entisestään. Kuvassa Björn Wennström ja Peter Wiklöf.

”Olemme Ålandsbankenilla ylpeitä voidessamme olla nimikkokumppani, ja siten myötävaikuttaa Ladies European Tourin osakilpailun saamiseen Ahvenanmaalle ja Ålands Golfklubille. Mahdollisuus osallistua ja tukea kansainvälistä huippu-urheilutapahtumaa Suomessa tuntuu juuri oikealta, ja onnittelemme ensimmäisenä Ålands Golfklubbia kilpailun isännöimisestä. Tapahtuma tulee varmasti lisäämään Ahvenanmaan vetovoimaa tulevaisuudessakin”, sanoo Ålandsbankenin toimitusjohtaja Peter Wiklöf.

Onnistuneet kumppanuudet ja varainhankinta auttavat myös suunnitelmia televisioida tapahtuma kansainvälisellä signaalilla.

”Kilpailun taustaraami alkaa muotoutua, ja viime vuoden tapaan upeita tunnelmia ja maisemia halutaan näyttää mahdollisimman laajalle yleisölle. Kansainvälinen televisiotuotanto on iso urakka, ja sen haluamme yhteistyöllä mahdollistaa. Ladies European Tourin pelaajat Slottsbananilla on hieno tuote, jota esitellä”, Golfliiton myynti- ja markkinointipäällikkö Kimmo Rantamäki kertoo.

Palkintopotti nousi 25 000 eurolla

Iloisia uutisia saatiin myös koskien kilpailun palkintopottia, sillä Ladies European Tour kustansi pottiin 25 000 euroa lisää, nostaen yhteissumman neljännesmiljoonaan. Korotus on osa Yhdysvaltalaisen LPGA- ja LET-kiertueen yhteistyötä, jolla tuetaan Euroopan naisgolfia.

Kiertueen tiiviissä kisakalenterissa tämä nostaa Åland 100 Ladies Openin Euroopassa järjestettävien kisojen rahakkaimpien joukkoon. Ennen Suomen kisaa pelataan Ruotsissa samankokoinen kilpailu, josta suurin osa pelaajista jatkanee Ahvenanmaalle.

”LET-organisaatio oli erittäin tyytyväinen viime vuoden kilpailuun, ja halusi omalta osaltaan tukea tapahtuman jatkoa. Luonnollisesti isompi palkintopotti lisää pelaajien kiinnostusta ja nostaa kilpailun tasoa. Huippuunsa viritetty Slottsbanan tarjoaa varmaan ikimuistoisia hetkiä sekä pelaajille että katsojille”, kilpailun promoottori ja Golfliiton kilparheilupäällikkö Juha Juvonen summaa.

Löytyykö tämänkin vuoden voittaja Suomesta?

Viime kesänä Ladies European Tourin osakilpailun paluu Suomeen 10 vuoden jälkeen oli menestystarina, jonka kruunasi Matilda Castrenin voitto runsaan kotiyleisön edessä. Suomalaisten kokonaispanos oli sitäkin vahvempi, sillä kahdeksan parhaan joukossa oli kolme suomalaista, joista Ursula Wikström toisella sijalla – nähdäänkö syyskuussa yhtä vahva esitys?

Suomalaisrintama Euroopan kiertueella on vahva myös kaudella 2022. LET-rankingin 4. sijoittunut Sanna Nuutinen jakaa pelejään Euroopan ja LPGA:n välillä, ja vakituisesti täydellä pelioikeudella kiertueella pelaavat Ursula Wikström, Noora Komulainen, Tiia Koivisto, Krista Bakker, ja Emilia Tukiainen ja Emily Penttilä. Suomen ykköspelaaja Matilda Castren keskittyy pelaamaan Yhdysvalloissa LPGA:lla, mutta voiton puolustaminen kotimaassa kuvankauniilla Slottsbananilla ei ole täysin poissuljettua.

Ladies European Tourin kilpailukausi alkaa helmikuussa Keniasta.