Koronavuodet ovat lisänneet kotimaanmatkailua räjähdysmäisesti, ja yksi tämän tilanteen suurimmista voittajista on ollut Ahvenanmaa. Mantereen puolelta tulevia suomalaisia turisteja on ollut laivat pullollaan, ja turismista paljon tuloja saava itsehallintoalue on hykerrellyt tyytyväisyyttään.
Yli kymmenen vuotta matkailun parissa Ahvenanmaalla työskennellyt Niko Micklin on oikea henkilö vastaamaan Ahvenanmaan matkailua koskeviin kysymyksiin. Ahvenmaan matkailumarkkinoinnista vastaavan Visit Ålandin myynti- ja markkinointipäällikkönä toimiva Micklin haluaa heti alkuun muistuttaa Åland 100 Ladies Open by Ålandsbanken -kilpailua seuraamaan tulevia ihmisiä olemaan ajoissa liikkeellä varausten kanssa.
”Majoitukset kannattaa varata mahdollisimman pian. Ja myös ravintoloihin on hyvä tehdä varaukset etukäteen, että pääsee varmasti haluamaansa ravintolaan näin ison turnauksen aikana”, Micklin kertoo vinkkinä.
Helpoiten Ahvenanmaalle pääsee ehdottomasti laivalla. Manner-Suomesta liikennöi useita laivayhtiöitä monta kertaa päivässä Maarianhaminaan. Lentämälläkin pääsee, mutta pandemian vaikutukset lentoyhteyksissä näkyvät vielä.
Majoitusta mietittäessä vaihtoehtoa on runsaasti. Ahvenanmaa on tunnettu mökkimajoituksesta, ja niitä löytyy vuokralle jokaiseen makuun camping-alueen mökeistä luksusmökkeihin asti. Helpoimmalla majoitus järjestyy toki hotellista, joista suurin osa on keskittynyt Maarianhaminaan.
”Täältä löytyy melko paljon eri vaihtoehtoja. Se pitää muistuttaa, että täällä ei ole mitään isoja hotelleja, isoimmassa hotellissa on 95 huonetta. Suurin osa Maarianhaminan hotelleista on kuitenkin suht lähiaikoina uudistettu tai rakennettu kokonaan uusiksi”, Micklin sanoo.
Ahvenanmaan kompakti koko tuo omat positiiviset piirteet saarella liikkumiseen. Vaikka majoitus olisi Maarianhaminassa, kilpailupaikalle pääsee reilussa 20 minuutissa.
”Pitää muistaa, että Ahvenanmaa on pieni paikka. Täällä ei tunnin ajomatkaa löydykään. Liikenneruuhkia ei ole ollenkaan, joten ajoajat ovat lyhyitä, vaikka matkaa vähän olisikin”, Micklin muistuttaa.
Syyskuun kolmena ensimmäisenä päivänä pelattavan kilpailun aikaan Ahvenanmaan suurin turistiryntäys on takanapäin, mutta Micklinin mukaan se on pelkästään hyvä asia. Silloin on vielä kaikki ravintolat, nähtävyydet ja aktiviteetit auki, mutta on vähän rauhallisempaa, kun ei ole niin paljon turisteja, hän sanoo.
”Syyskuu on omaa ehdotonta suosikkiaikaani täällä.”
Jos miettii kisaviikolle jotain golfin ulkopuolisia aktiviteetteja, Mickliniltä löytyy heti suositus.
”Merelliset aktiviteetit kannattaa käydä kokeilemassa. On se sitten kalastusta, taksiveneellä vierailua eri majakoilla tai melontaretki saaristoon. Muutaman tunnin venematkalla ehtii nähdä paljon”, kokenut matkailualan konkari sanoo.
Pandemian aikana mannersuomalaiset ovat rakastuneet Ahvenanmaahan, mutta myös toisinpäin. Saaren elinkeinonharjoittajat ovat joutuneet muuttamaan markkinointiaan enemmän mantereen puolelle, ja he ovat myös panostaneet suomenkielisiin nettisivuihin ja muihin palveluihin. Se on kantanut hedelmää.
”Pandemia ollut silmiä aukaiseva juttu meille ahvenanmaalaisille. Huomasimme, kuinka kiitollisia mannersuomalaiset asiakkaat olivat. He käyttivät palveluita ja olivat valmiita kuluttamaan rahaa. Monet paikalliset yrittäjät toivovat, että mannersuomalaisia asiakkaita tulee lisää.”
Ladies European Tourin kilpailun saaminen Ålands Golfklubille on tärkeä asia Ahvenanmaalle. Se antaa meille näkyvyyttä ympäri maailmaa Micklin korostaa.
”Kun saadaan loppusyksylle näin iso tapahtuma, se pidentää sesonkia. Näin isoilla tapahtumilla voi olla vaikutusta koko kuukauteen, kun ihmisiä tulee tänne jo ennen kilpailua tai jää tänne kisan jälkeen viettämään aikaa.”
Kun kisa 1.9. käynnistyy, katsomossa tullaan näkemään myös Micklin.
”Onhan tässä pakko mennä katsomaan. Harvoin tänne saadaan näin isoa turnausta.”