Maailmanlistan kärkinainen otti omansa Saudi-Arabiassa – Koivisto paras suomalainen

Talvitauon aikana avioliiton satamaan purjehtinut Lydia Ko näytti sunnuntaina päättyneessä Saudi Ladies Internationalissa, ettei tuore avioliitto ole muuttanut asioita golfkentällä mihinkään suuntaan. Maailmanlistan ykkösenä oleva Ko voitti Ladies European Touriin kuuluvan kilpailun komealla yhteistuloksella -21 (64–69–66–68).

Voiton kannalta tärkeimmät hetket nähtiin sunnuntain takaysillä, jonne Ko naputteli kolme komeaa birdieä. Niiden turvin hän kukisti loistavaa alkukautta pelaavan Aditi Ashokin (-20) ja kolmatta sijaa jakaneet Manon De Royen, Lexi Thompsonin ja Lilia Vu’n (-19).

Viiden miljoonan dollarin palkintopotista voittajalle lohkaistiin muhkeat 750 000 dollaria. Ko on osallistunut Saudi Ladies International -kilpailuun kahdesti, ja on molemmilla kerroilla poistunut paikalta voittajana.

”Tämä oli vuoden ensimmäinen kilpailuni. Näissä ei koskaan tiedä, miten peli sujuu. Hyvä avauskierros auttoi paljon, enkä lopulta ollut niin hermostunut kisan lopussa kuin olisin luullut”, Ko myönsi.

Ihan pelkkää lepoa ja nautiskelua ei Ko’n talvitauko häämatkoineen ollut, vaan hän kertoi kilpailun alla pelanneensa Uuteen-Seelantiin suuntautuneella häämatkallaan kahdeksan kierrosta golfia sekä tehneensä myös hole-in-onen Tara Itin huippukentällä.

Suomalaisista Saudi-Arabiassa cutin selvitti vain Tiia Koivisto. Ursula Wikströmin (+8) ja Matilda Castrenin (+3) kisa jäi kahteen kierrokseen.

Lopputuloksissa sijalle 58 jäänyt Koivisto (+2) aloitti kilpailun hyvin pelattuaan avauspäivänä tuloksen 71. Siitä eteenpäin trendi oli kuitenkin lyönnin verran nouseva jokaisella kierroksella, eikä viime kaudella uransa avausvoiton LET:llä ottanut Koivisto päässyt taistelemaan kärkipään sijoituksista.

Koivisto myönsi kilpailun jälkeen, että pelaaminen on vielä hankalaa.

”Ruosteista on vielä tekeminen. Ensimmäinen rundi kovassa tuulessa oli hyvä suoritus”, Koivisto kertoi.

Vaikka Koiviston sijoitus oli cutin läpäisseiden pelaajien häntäpäässä, hänelle kilahti kuitenkin palkintorahaa mukavat 15 750 dollaria.

Ladies European Tourin pelaajat saavat huilata ensi viikon, ja kiertue jatkuu maaliskuun alussa pelattavalla Joburg Ladies Openilla. Siellä suomalaisista ovat mukana Koivisto, Wikström ja Noora Komulainen.