Hollannissa kesä- ja heinäkuun vaihteessa pelattu Ladies European Tourin Big Green Egg Open oli suomalaisittain jännitysnäytelmä päätöspäivän viimeisille rei’ille asti.
Sanna Nuutinen (70-68-65-69, -16) lähti viimeiselle kierrokselle jaetulta kärkipaikalta yhdessä Stephanie Kyriacoun kanssa. Lopulta Kyriacou, Ladies European Tourin viime kauden Rookie of the Year, vei jännittävien vaiheiden jälkeen voiton kahden lyönnin turvin. Voitto oli Kyriacoulle uran toinen pääkiertueella, samoin kuin kakkostila Nuutiselle.
Kakkostila oli upeaa jatkoa Nuutisen lukuisille peräkkäisille top 10 -sijoituksille. Nuutinen nousi Ladies European Tourin ranking-ykköseksi ja vahvisti entisestään otettaan paikasta Euroopan Solheim Cup -joukkueessa. Määrätietoinen työ on tuottamassa kauniita hedelmiä.
Tasaisen vauhdin taulukolla Nuutinen pelaa kärkisijoista myös Ruissalossa reilun viikon kuluttua. Iskukyvystä kertoo sekin, että Nuutinen pelasi Hollannissa viime viikon tapaan kilpailun alhaisimman kierrostuloksen, tällä kertaa yhdessä Kyriacoun kanssa.
Suomalaisittain ilahduttavaa on, että myös Elina Nummenpää ja Krista Bakker ylsivät Hollannissa kauden parhaaseen sijoitukseensa. Nummenpää jakoi 14. tilaa, Bakker löytyy tuloslistalta sijalta 23.
Nummenpää ja Bakker viihtyvät molemmat hyvin Aura Golfissa, joten kunto on kohdillaan sopivaan aikaan. Nummenpää vei Ruissalossa nimiinsä kesän 2018 SM-lyöntipelin, Bakker puolestaan sijoittui prossille Aura Golfin järjestämissä amatöörien vuoden 2013 henkilökohtaisissa EM-kilpailuissa.
Myös mukaan kilpailuun ilmoittautunut ja Suomen Golfliiton kutsulla pelaava Matilda Castren, Suomen ykköspelaaja naisten maailmanlistalla, on Gant Ladies Openin edellä kutkuttavan lupaavassa iskukunnossa. Tätä kirjoitettaessa uransa ensimmäiseen pääkiertuevoittoon kesäkuun puolivälissä yltänyt Castren pitää yksin hallussaan LPGA Tourin Volunteers of America Classicin kärkipaikkaa toisen kierroksen ollessa yhä kesken.
Kuva: Sanna Nuutisen uran ensimmäinen pääkiertuevoitto oli pienestä kiinni. © Tristan Jones/LET