Tiia Koivisto sivusi uransa parasta sijoitusta LET:llä – voitosta pelattiin maratonuusinta

Investec South African Women’s Open oli ainoana suomalaisena cutin selvittäneeltä Tiia Koivistolta hyvä osoitus hänen potentiaalistaan. Kovassa tuulessa pelatun kilpailun tasaisilla kierrostuloksilla 73–72–74–75 (+6) selvittänyt Koivisto sivusi samalla uransa parasta Ladies European Tour -sijoitusta oltuaan lopulta jaetulla 7. tilalla. Palkintorahaa Koivistolle kertyi 7500 euroa.

Kilpailun muut suomalaiset, Emily PenttiläElina NummenpääEmilia Tukiainen ja Krista Bakker, eivät yltäneet kahdelle viimeiselle kierrokselle.

Kilpailun voittotaistelu oli maaginen. Kotikonnuillaan pelannut Lee-Anne Pace (par) ja Argentiinan Magdalena Simmermacher pelasivat hengästyttävän uusinnan, josta ei draamaan puuttunut. Uusintareikänä pelattiin Steenberg Golf Clubin 18. reikää, joka on par 5.

Ensimmäiset kolme uusintareikää tasattiin par-tuloksilla, seuraavan kerran tasatulos tuli birdieillä, ja viides uusintareikä meni tasan eagleilla. Ratkaisu syntyi lopulta, kun Simmermacher löi kuudennella uusintareiällä lähestymislyöntinsä veteen. Se avasi tien Pacelle, joka ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Hän otti jo uransa viidennen voittonsa South African Openissa.

Kapkaupungissa pelattu kilpailu oli Koiviston osalta tiukkaa vääntöä, eikä mikään tullut tällä viikolla ilmaiseksi.

”Aikamoista taistelua kaikki neljä päivää, kun tuuli yltyi täällä todella kovaksi. Myötätuuleen meni lyhyempi rauta ilmassa noin 20 metriä pidemmälle (kuin normaalisti), mikä kertoo aika paljon tuulesta”, Koivisto luonnehti keliolojen tuomia haasteita.

Viikonlopun kierroksille 13. sijalta startannut Koivisto sai parannettua sijoitustaan sekä lauantaina että sunnuntaina, joka tyydytti Hirvihaaran Golfia edustavaa pelaajaa.

”Löin hyvin palloa kaksi viimeistä kierrosta, putit eivät oikein uponneet ja muutama kolmeputtinen tuli myös.”

Jos putit jättivät hieman toivomisen varaa, niin avausten ja lähestymisten puolesta Koivisto antaa itselleen puhtaat paperit.

”Varsinkin draivit olivat todella hyviä. Mun espanjalainen kaveri opetti viime vuonna tiiltä matalan draivin, mikä toimi nyt hyvin. Osuin isolla prosentilla väyliin. Lähestymisten kanssa oli puuskittaisen tuulen kanssa vähän arpapeliä, mutta viikonloppuna 14/18 ja 13/18 griiniosumaa oli siihen nähden hyvä suoritus.”

LET-pelaajat eivät ehdi juuri hengähtää, vaan kausi jatkuu ensi viikolla Aasiassa. Koivistolla oli yksi toive ensi viikon kilpailua ajatellen.

”Nyt ollaan jo matkalla Thaimaahan ensi viikon kisaan ja toivotaan, että ei kerrankin tuulisi.”

Asian Mixed Cup -turnaukseen osallistuvat Koiviston lisäksi Sanna NuutinenUrsula Wikström, Krista Bakker, Noora Komulainen ja Emilia Tukiainen.