Ursula Wikström esitti komean nousujohteista peliä Marokossa pelatussa kauden toisessa Ladies European Tourin kilpailussa. Lopputuloksissa sijalle 13 yltänyt Wikström aloitti 54-reikäisen Lalla Meruem Cup -kilpailun kankeasti 77 lyönnillä, mutta perjantain 73:n ja varsinkin päätöskierroksen 69 lyönnin kierrostulokset nostivat häntä komeasti tuloslistalla.
Kilpailun kärkipäässä oli tuttujen ruotsalaistähtien juhlat. Viime kaudella Ladies European Touria dominoineet Maja Stark ja Linn Grant ottivat kilpailun kärkisijat Starkin (-11) juhliessa voittoa.
Viime kaudella LET:n rankingin nimiinsä kuitannut Grant (-8) sijoittui toiseksi. Kolmanneksi sijoittui viime viikon ykkönen, Intian Aditi Ashok (-7).
Lauantaina komeasti neljä alle parin pelannut Wikströmiltä irtosi iloisia kommentteja kisan päätteeksi.
”Tuntuu, että pikkuhiljaa alkaa taas päästä pelaamisen maailmaan kiinni. Peli alkaa muistuttaa enemmän ja enemmän golfia”, Wikström sanoi tyytyväisenä.
Kauden avauskilpailussa Keniassa cutista pudonneen Wikströmin wedgepeli ei ollut Marokossakaan vielä riittävän hyvällä tasolla, mutta muu peli kulki.
”Pallon lyöminen ja puttaaminen olivat hyvää”, hän kertoi.
Sanna Nuutinen selvitti cutin toisessa perättäisessä kilpailussa, mutta hänen sijoituksensa oli lopulta 41:s. Nuutisen (+6) kierrostulokset olivat 74–76–75. Tiia Koiviston kisa päättyi viime viikon tapaan kahteen kierrokseen.
Ensi viikolla Ladies European Tourilla pelataan alkukauden suurin kilpailu, kun Saudi Ladies International -kilpailussa on potissa muhkeat viisi miljoonaa dollaria. Wikström ja Koivisto saavat Saudi-Arabiaan seurakseen myös Matilda Castrenin.