Ennakkosuosikin viitta kenraaliharjoituksessa Thitikulin harteille

Thaimaan 18-vuotias Atthaya Thitikul nosti itsensä Lontoossa pelatussa Ladies European Tourin miljoonan dollarin osakilpailussa lopullisesti Gant Ladies Openin suurimpien ennakkosuosikkien joukkoon.

Voitto karkasi lopulta uusinnassa Aura Golfin kautta olympialaisiin suuntaavalle ja uransa viidenteen pääkiertuevoittoon yltäneelle Norjan kokeneelle Marianne Skarpnordille. Thitikul on kuitenkin pelannut viimeiset kaksi kuukautta niin vakuuttavaa golfia, että muut ovat lähdössä kilpailuun enemmän tai vähemmän haastajina.

Toukokuussa tuli jo kakkostila Thaimaassa pelatussa LPGA Tourin osakilpailussa ja kaksi viikkoa sitten voitto Ladies European Tourin Tsekin osakilpailussa. Lauantainen kakkostila nosti Thitikulin jo …

Kutsut jaettu – suomalaisia mukana 19

Aura Golfissa 15.–17.7. järjestettävän golfin Gant Ladies Openin pelaajat alkavat olla selvillä. Kilpailun promoottorina toimiva Suomen Golfliitto on päättänyt kutsukorttien saajat, ja niiden myötä suomalaisten määrä nousee 19 pelaajaan.

Suomalaispelaajien rintama ja odotukset saivat entisestään vahvistusta viime viikolla, kun Yhdysvalloissa pelaava Matilda Castrén ilmoitti tulevansa mukaan kotikisaan. Castrenilla ei ole Ladies European Tourin jäsenyyttä, joten hänen osallistumisensa vie yhden kutsun. Gant Ladies Openissa pelaavat siis molemmat Suomen olympiaedustajat, Castren ja Sanna Nuutinen.

Team Finland-pelaajista Aura Golfissa pelaavat Kiira Riihijärvi, joka pelaa ensimmäisen kisansa ammattilaisena, …

Suomalaiset nousukiidossa kohti kotikisaa – Nuutiselle uran toinen kakkostila pääkiertueella

Hollannissa kesä- ja heinäkuun vaihteessa pelattu Ladies European Tourin Big Green Egg Open oli suomalaisittain jännitysnäytelmä päätöspäivän viimeisille rei’ille asti. 

Sanna Nuutinen (70-68-65-69, -16) lähti viimeiselle kierrokselle jaetulta kärkipaikalta yhdessä Stephanie Kyriacoun kanssa. Lopulta Kyriacou, Ladies European Tourin viime kauden Rookie of the Year, vei jännittävien vaiheiden jälkeen voiton kahden lyönnin turvin. Voitto oli Kyriacoulle uran toinen pääkiertueella, samoin kuin kakkostila Nuutiselle.

Kakkostila oli upeaa jatkoa Nuutisen lukuisille peräkkäisille top 10 -sijoituksille. Nuutinen nousi Ladies European Tourin ranking-ykköseksi ja vahvisti entisestään otettaan …

Kumppaneistaan kilpailu tunnetaan

Heinäkuun puolivälissä pelattavasta Gant Ladies Openista on tulossa yksi Aura Golfin historian ja koko tähänastisen kotimaisen golfurheilun tähtihetkistä. Ladies European Tour, naisten eurooppalainen pääkiertue, palaa Suomeen kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Kilpailun onnistunut läpivieminen vaatii Suomen Golfliitolta promoottorina ja Aura Golfilta järjestävänä organisaationa mittavia ponnistuksia. Taloudellisen palapelin onnistunut rakentaminen on yksi suurimmista haasteista, sillä pääkiertuetason kilpailun budjetti on paljon suurempi kuin satoihin tuhansiin euroihin nouseva palkintosumma. Tarvitaan suuri joukko suurempia ja pienempiä kumppaneita, kilpailun mahdollistajia. Kumppaneiden merkitys korostuu, kun kuluja ei edes …

Matilda Castren mukaan Gant Ladies Openiin

Aura Golfissa 15.–17.7. järjestettävän golfin Gant Ladies Openin suomalaispelaajien rintama täydentyy alkukesän kirkkaimmalla tähdellä, kun Yhdysvalloissa ammattilaisena kilpaileva Matilda Castren on ilmoittanut lähtevänsä mukaan kilpailuun.

26-vuotias Castren on suomalaispelaajista maailmanlistalla korkeimmalla 74. tilallaan. Hän teki kaksi viikkoa sitten historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena LPGA Tourin, naisten arvostetuimman golfkiertueen, osakilpailun.

Castren on aiemminkin osoittanut pystyvänsä voittamaan. Itseluottamuksen kannalta tärkeä ykköstila tuli jo haastajakiertue Symetra Tourilla viime vuoden lokakuussa. Amatöörinä Castren pelasi seitsemän kertaa voittajaksi Florida State Universityssä vietettyinä college-vuosina.

Päätöksen osallistumisesta Gant Ladies Openiin ratkaisi …

Nuutinen antoi Tsekissä positiivisen tulosvaroituksen

Sanna Nuutinen pelasi juhannusviikonlopun päättäneenä sunnuntaina elämänsä sisääntulon. Ensin eagle par viitosella. Sitten hole in one eli albatrossi noin 230-metrisenä pelatulla par nelosella. Lopputuloksena 64 lyönnin kierros, joka oli Czech Ladies Openin päätöspäivän ja koko kilpailun alhaisin. Se riitti jaettuun kuudenteen sijaan.

Nuutinen on pelannut Ladies European Tourin kaudella 2021 nyt neljä runko-ohjelman kilpailua ja sijoittunut jokaisessa top kymppiin. Vain miesten ja naisten yhteisessä Scandinavian Mixed -kilpailussa sijoitus jäi kymmenennen huonommalle puolelle, mutta ei silloinkaan kauas. Kaiken lisäksi LET-rankingissa Nuutinen nappasi …

Kotikisa lähenee – loppukiri alkamassa

Yleisölle vihreää valoa rajoitusten höllentyessä

Alkuperäisen aikataulun mukaan kotimaisen huippugolfin kohokohdan piti jo olla käynnissä, mutta koronan tuomat epävarmuudet siirsivät kisan heinäkuulle. Kuukauden lähtölaukauksen kunniaksi kaikki Ladies European Tourilla pelaavat suomalaiset kuitenkin kerääntyivät kesäiseen Aura Golfiin Gant Ladies Openin mediapäivään.

Kaikkien seitsemän pelaajan yhteinen mielipide oli, että kotikisaa odotetaan innolla ja etenkin runsasta suomalaisyleisöä. Nykyisistä pelaajista Ursula Wikström on ainoa, joka on pelannut pääkiertuetta kotiyleisön edessä – viimeksi 10 vuotta sitten.

”Kotikisat tuo ehdottomasti extraa, ja se on aina myös ylpeyden aihe pelaajillekin. …

Viimeistelyn aika – enää kuukausi h-hetkeen

Kesän parhaat viikot lähestyvät, ja samalla myös Ladies European Tourin kotikisan paluu Suomeen. Tasan kuukauden päästä Aura Golfissa on jo ensimmäinen Gant Ladies Openin kilpailupäivä täydessä vauhdissa. Kisajärjestelyjen viimeisiä valmisteluja ja tarkisteluja tehdäänkin parhaillaan, ja alkuviikosta myös Ladies European Tourin kilpailunjohtaja Davide Lantos saapui paikan päälle hiomaan yksityiskohtia.

Kaikkien LET-kisojen osalta käydään Tourin puolelta läpi sama prosessi, johon kuuluu muutamia kenttätapaamisia, tarvittaessa kentänhoidon tukipalveluita sekä luonnollisesti useita suunnittelupalavereita etäyhteyksin. Aura Golfissa Lantos kävi tutustumassa ensimmäisen kerran viime lokakuussa.

Tämän viikon visiitin tarkoitus …