Matilda Castren järjesti suomalaisen golfjuhlan

Lauantai oli suomalaisille suurten mahdollisuuksien päivä Gant Ladies Openissa. Matilda Castrenin ulottuvilla oli portit Euroopan Solheim Cup -joukkueeseen avaava voitto. Seitsemän kakkostilaa urallaan ottanut Ursula Wikström oli puolestaan kahden lyönnin päässä uran ensimmäisestä pääkiertuevoitosta.

Castren osoitti ratkaisuhetkillä suuruutensa. Kaksi 16. ja 17. reiälle tehtyä peräkkäistä birdieä sinetöivät historiallisen voiton kolmen lyönnin erolla toista sijaa jakaneisiin Ursula Wikströmiin ja kierroksen puolivälissä kolmen lyönnin takaa-ajoasemista Castrenin haastajaksi nousseeseen Intian Tvesa Malikiin. 

Kaiken lisäksi Castren sai irtioton näyttämään helpolta. Oli golfjuhlan aika.

Tähti on syttynyt

”Upea nousu …

Suomalaisjohtaja vaihtui ja Castrenin Solheim Cup -unelma elää

Kärki tiivistyi ja Matilda Castrenin unelma Solheim Cup -edustuksesta sai entistä enemmän polttoainetta, kun Gant Ladies Open jatkui perjantaina Aura Golfin kentällä Turussa.

Tuuli ja helteen kovettama kenttä haastoivat pelaajia, samoin vaikeat lipunpaikat. Tulostaso pysyi vaatimattomana, ja vain kaksi pelaajaa onnistui alittamaan kentän par-luvun.

”Kenttä pitää puolensa”, tiivisti kierrokselle johdossa lähtenyt Ursula Wikström, jolla tänään oli omien sanojensa mukaan vaikeuksia niillä pelin osa-alueilla, joilla eilen tuli onnistumisia. 

Iloiseksi yllätykseksi perjantainen 76 lyönnin kierros säilytti kuitenkin hyvät lähtöasetelmat lauantaiselle päätöskierrokselle. Kolmatta tilaa Hollannin Pasqualle …

Matilda Castren ja Sanna Nuutinen haastavat Euroopan muun ammattilaiskärjen

Aura Golfissa Turussa torstaiaamuna kello 8.45 käynnistyvä  Gant Ladies Open on koonnut yhteen mittavan määrän golfin ammattilaishuippuja. Ilahduttavaa on, että kirkkaimpien tähtien joukossa loistavat Suomen Matilda Castren ja Sanna Nuutinen. Suomalaisittain menestystoiveet ovat korkealla. Euroopan pääkiertue on viimeksi vieraillut Suomessa kesällä 2011.

Osanottajalista on vahva. 112 kilpailuun lähtevän ja 28 eri kansallisuutta edustavan pelaajan joukossa on seitsemän Ladies European Tourilla (LET), ammattilaisgolfin eurooppalaisella pääkiertueella, kahden viime kauden aikana voittoon yltänyttä pelaajaa. Matilda Castren erottuu joukosta kesäkuisella voitollaan Yhdysvaltain LPGA Tourilla, naisten …

Ennakkosuosikin viitta kenraaliharjoituksessa Thitikulin harteille

Thaimaan 18-vuotias Atthaya Thitikul nosti itsensä Lontoossa pelatussa Ladies European Tourin miljoonan dollarin osakilpailussa lopullisesti Gant Ladies Openin suurimpien ennakkosuosikkien joukkoon.

Voitto karkasi lopulta uusinnassa Aura Golfin kautta olympialaisiin suuntaavalle ja uransa viidenteen pääkiertuevoittoon yltäneelle Norjan kokeneelle Marianne Skarpnordille. Thitikul on kuitenkin pelannut viimeiset kaksi kuukautta niin vakuuttavaa golfia, että muut ovat lähdössä kilpailuun enemmän tai vähemmän haastajina.

Toukokuussa tuli jo kakkostila Thaimaassa pelatussa LPGA Tourin osakilpailussa ja kaksi viikkoa sitten voitto Ladies European Tourin Tsekin osakilpailussa. Lauantainen kakkostila nosti Thitikulin jo …

Suomalaiset nousukiidossa kohti kotikisaa – Nuutiselle uran toinen kakkostila pääkiertueella

Hollannissa kesä- ja heinäkuun vaihteessa pelattu Ladies European Tourin Big Green Egg Open oli suomalaisittain jännitysnäytelmä päätöspäivän viimeisille rei’ille asti. 

Sanna Nuutinen (70-68-65-69, -16) lähti viimeiselle kierrokselle jaetulta kärkipaikalta yhdessä Stephanie Kyriacoun kanssa. Lopulta Kyriacou, Ladies European Tourin viime kauden Rookie of the Year, vei jännittävien vaiheiden jälkeen voiton kahden lyönnin turvin. Voitto oli Kyriacoulle uran toinen pääkiertueella, samoin kuin kakkostila Nuutiselle.

Kakkostila oli upeaa jatkoa Nuutisen lukuisille peräkkäisille top 10 -sijoituksille. Nuutinen nousi Ladies European Tourin ranking-ykköseksi ja vahvisti entisestään otettaan …

Matilda Castren mukaan Gant Ladies Openiin

Aura Golfissa 15.–17.7. järjestettävän golfin Gant Ladies Openin suomalaispelaajien rintama täydentyy alkukesän kirkkaimmalla tähdellä, kun Yhdysvalloissa ammattilaisena kilpaileva Matilda Castren on ilmoittanut lähtevänsä mukaan kilpailuun.

26-vuotias Castren on suomalaispelaajista maailmanlistalla korkeimmalla 74. tilallaan. Hän teki kaksi viikkoa sitten historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena LPGA Tourin, naisten arvostetuimman golfkiertueen, osakilpailun.

Castren on aiemminkin osoittanut pystyvänsä voittamaan. Itseluottamuksen kannalta tärkeä ykköstila tuli jo haastajakiertue Symetra Tourilla viime vuoden lokakuussa. Amatöörinä Castren pelasi seitsemän kertaa voittajaksi Florida State Universityssä vietettyinä college-vuosina.

Päätöksen osallistumisesta Gant Ladies Openiin ratkaisi …