Etelä-Afrikan kilpailut veivät Sanna Nuutista jälleen askeleen verran oikeaan suuntaan
Rajoitetulla pelioikeudella Ladies European Tourilla tällä kaudella pelaava Sanna Nuutinen päätti neljän viikon Etelä-Afrikan kisamatkansa mukavaan onnistumiseen. Nuutinen sijoittui Investec SA Women’s Openissa sijalle 30 neljän kierroksen yhteistuloksella -4.
Nuutisen tapauksessa onnistumisen kriteeri oli nimenomaan siinä, että hän sai vietyä neljän viikon aikana peliään koko ajan eteenpäin.
”Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen minun Etelä-Afrikan reissuuni. Kävin pelaamassa kaksi Sunshine Tourin kilpailua alkuun, joista vaadittiin hyvät sijoitukset, jotta pääsin mukaan näihin kahteen seuraavaan kilpailuun, jotka olivat Sunshine Tourin ja LET:n yhteiskilpailuja”, Nuutinen kertoi.
Ladies European Tourilla …
Keniassa Ladies European Tour -kauden käynnistävä Sanna Nuutinen: ”Yritän tulla tämän kauden aikana paremmaksi golfariksi”
Kolmekymmentä kilpailua käsittävä Ladies European Tourin kausi 2023 käynnistyy tällä viikolla Keniassa. Kauden aikana kiertue piipahtaa Euroopan ja Afrikan lisäksi myös Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa, joten varsin kansainvälinen kausi on LET-pelaajilla tiedossa.
Ladies European Tourilla on tänäkin vuonna paljon suomalaisväriä. Mielenkiintoisena paluumuuttajana nähdään Sanna Nuutinen, joka pelasi viime kaudella LPGA Tourilla mutta palaa täksi kaudeksi vanhalle työpaikalleen LET:lle.
Kaudella 2021 LET:n rahalistalla neljänneksi sijoittunut Nuutinen lähtee hakemaan uutta nousua uralleen kankeasti sujuneen viime kauden jälkeen. Paluu tutulle kiertueelle on helppoa.
”Onhan tämä tuttu ympäristö, …
Suomalaisjohtaja vaihtui ja Castrenin Solheim Cup -unelma elää
Kärki tiivistyi ja Matilda Castrenin unelma Solheim Cup -edustuksesta sai entistä enemmän polttoainetta, kun Gant Ladies Open jatkui perjantaina Aura Golfin kentällä Turussa.
Tuuli ja helteen kovettama kenttä haastoivat pelaajia, samoin vaikeat lipunpaikat. Tulostaso pysyi vaatimattomana, ja vain kaksi pelaajaa onnistui alittamaan kentän par-luvun.
”Kenttä pitää puolensa”, tiivisti kierrokselle johdossa lähtenyt Ursula Wikström, jolla tänään oli omien sanojensa mukaan vaikeuksia niillä pelin osa-alueilla, joilla eilen tuli onnistumisia.
Iloiseksi yllätykseksi perjantainen 76 lyönnin kierros säilytti kuitenkin hyvät lähtöasetelmat lauantaiselle päätöskierrokselle. Kolmatta tilaa Hollannin Pasqualle …
Matilda Castren ja Sanna Nuutinen haastavat Euroopan muun ammattilaiskärjen
Aura Golfissa Turussa torstaiaamuna kello 8.45 käynnistyvä Gant Ladies Open on koonnut yhteen mittavan määrän golfin ammattilaishuippuja. Ilahduttavaa on, että kirkkaimpien tähtien joukossa loistavat Suomen Matilda Castren ja Sanna Nuutinen. Suomalaisittain menestystoiveet ovat korkealla. Euroopan pääkiertue on viimeksi vieraillut Suomessa kesällä 2011.
Osanottajalista on vahva. 112 kilpailuun lähtevän ja 28 eri kansallisuutta edustavan pelaajan joukossa on seitsemän Ladies European Tourilla (LET), ammattilaisgolfin eurooppalaisella pääkiertueella, kahden viime kauden aikana voittoon yltänyttä pelaajaa. Matilda Castren erottuu joukosta kesäkuisella voitollaan Yhdysvaltain LPGA Tourilla, naisten …
Ennakkosuosikin viitta kenraaliharjoituksessa Thitikulin harteille
Thaimaan 18-vuotias Atthaya Thitikul nosti itsensä Lontoossa pelatussa Ladies European Tourin miljoonan dollarin osakilpailussa lopullisesti Gant Ladies Openin suurimpien ennakkosuosikkien joukkoon.
Voitto karkasi lopulta uusinnassa Aura Golfin kautta olympialaisiin suuntaavalle ja uransa viidenteen pääkiertuevoittoon yltäneelle Norjan kokeneelle Marianne Skarpnordille. Thitikul on kuitenkin pelannut viimeiset kaksi kuukautta niin vakuuttavaa golfia, että muut ovat lähdössä kilpailuun enemmän tai vähemmän haastajina.
Toukokuussa tuli jo kakkostila Thaimaassa pelatussa LPGA Tourin osakilpailussa ja kaksi viikkoa sitten voitto Ladies European Tourin Tsekin osakilpailussa. Lauantainen kakkostila nosti Thitikulin jo …
Suomalaiset nousukiidossa kohti kotikisaa – Nuutiselle uran toinen kakkostila pääkiertueella
Hollannissa kesä- ja heinäkuun vaihteessa pelattu Ladies European Tourin Big Green Egg Open oli suomalaisittain jännitysnäytelmä päätöspäivän viimeisille rei’ille asti.
Sanna Nuutinen (70-68-65-69, -16) lähti viimeiselle kierrokselle jaetulta kärkipaikalta yhdessä Stephanie Kyriacoun kanssa. Lopulta Kyriacou, Ladies European Tourin viime kauden Rookie of the Year, vei jännittävien vaiheiden jälkeen voiton kahden lyönnin turvin. Voitto oli Kyriacoulle uran toinen pääkiertueella, samoin kuin kakkostila Nuutiselle.
Kakkostila oli upeaa jatkoa Nuutisen lukuisille peräkkäisille top 10 -sijoituksille. Nuutinen nousi Ladies European Tourin ranking-ykköseksi ja vahvisti entisestään otettaan …
Matilda Castren mukaan Gant Ladies Openiin
Aura Golfissa 15.–17.7. järjestettävän golfin Gant Ladies Openin suomalaispelaajien rintama täydentyy alkukesän kirkkaimmalla tähdellä, kun Yhdysvalloissa ammattilaisena kilpaileva Matilda Castren on ilmoittanut lähtevänsä mukaan kilpailuun.
26-vuotias Castren on suomalaispelaajista maailmanlistalla korkeimmalla 74. tilallaan. Hän teki kaksi viikkoa sitten historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena LPGA Tourin, naisten arvostetuimman golfkiertueen, osakilpailun.
Castren on aiemminkin osoittanut pystyvänsä voittamaan. Itseluottamuksen kannalta tärkeä ykköstila tuli jo haastajakiertue Symetra Tourilla viime vuoden lokakuussa. Amatöörinä Castren pelasi seitsemän kertaa voittajaksi Florida State Universityssä vietettyinä college-vuosina.
Päätöksen osallistumisesta Gant Ladies Openiin ratkaisi …
Nuutinen antoi Tsekissä positiivisen tulosvaroituksen
Sanna Nuutinen pelasi juhannusviikonlopun päättäneenä sunnuntaina elämänsä sisääntulon. Ensin eagle par viitosella. Sitten hole in one eli albatrossi noin 230-metrisenä pelatulla par nelosella. Lopputuloksena 64 lyönnin kierros, joka oli Czech Ladies Openin päätöspäivän ja koko kilpailun alhaisin. Se riitti jaettuun kuudenteen sijaan.
Nuutinen on pelannut Ladies European Tourin kaudella 2021 nyt neljä runko-ohjelman kilpailua ja sijoittunut jokaisessa top kymppiin. Vain miesten ja naisten yhteisessä Scandinavian Mixed -kilpailussa sijoitus jäi kymmenennen huonommalle puolelle, mutta ei silloinkaan kauas. Kaiken lisäksi LET-rankingissa Nuutinen nappasi …
Kotikisa lähenee – loppukiri alkamassa
Yleisölle vihreää valoa rajoitusten höllentyessä
Alkuperäisen aikataulun mukaan kotimaisen huippugolfin kohokohdan piti jo olla käynnissä, mutta koronan tuomat epävarmuudet siirsivät kisan heinäkuulle. Kuukauden lähtölaukauksen kunniaksi kaikki Ladies European Tourilla pelaavat suomalaiset kuitenkin kerääntyivät kesäiseen Aura Golfiin Gant Ladies Openin mediapäivään.
Kaikkien seitsemän pelaajan yhteinen mielipide oli, että kotikisaa odotetaan innolla ja etenkin runsasta suomalaisyleisöä. Nykyisistä pelaajista Ursula Wikström on ainoa, joka on pelannut pääkiertuetta kotiyleisön edessä – viimeksi 10 vuotta sitten.
”Kotikisat tuo ehdottomasti extraa, ja se on aina myös ylpeyden aihe pelaajillekin. …